Share |

 

MENTAALISTA SAUVAKÄVELYÄ

Fysioterapia-lehti 8/2003 

 

Henkinen valmennus urheilussa

Olen harjoitellut pienen ikäni erilaisia aasialaisia liikuntamuotoja, joissa kehon harjoittamisen lisäksi myös mielen harjoittaminen on keskeisellä sijalla. Itse asiassa kehoa ja mieltä ei eroteta toisistaan samalla tavalla kuin teemme lännessä. Taustalla on erilainen käsitys ihmisestä. Lännessä ihmiskäsityksemme on dualistinen, kehon ja mielen tai ruumiin ja sielun jyrkästi erottava. Monissa aasialaisissa liikuntaperinteissä lähtökohtana on holistinen käsitys ihmisestä, jossa keho ja mieli nähdään saman kokonaisuuden eri ulottuvuuksina. Silloin on luonnollista ajatella, että harjoittaessamme kehoamme harjoitamme samalla myös mieltämme. Silloin on myös luonnollista ajatus, että mielen harjoittamisen avulla voidaan lähestyä myös esimerkiksi kehon taitoon tai voimaan liittyviä ominaisuuksia.

Lännessä puhumme "henkisestä" tai "psyykkisestä" valmennuksesta, kun pyrimme vaikuttamaan urheilijan suoritukseen hänen mielen "kanavansa" kautta.Kun tutkii erilaisia psyykkisen tai henkisen valmennuksen oppaita, voi tehdä seuraavat hieman yleistävät johtopäätökset. Ensinnäkin koko liikunnan ja urheilun saralla henkinen valmennus liittyy käytännöllisesti katsoen vain kilpaurheiluun, erityisesti huippu-urheiluun. Kun henkisen valmennuksen menetelmiä käytetään kilpaurheilussa, sillä on ehkä kolme selkeää päämäärää: 1. huippusuorituksen "tekninen" parantaminen; 2. huippusuorituksen tiellä olevien psyykkisten esteiden poistaminen; 3. maksimaalisen harjoittelun tiellä olevien psyykkisten esteiden poistaminen. Yleinen pyrkimys on urheilijan maksimaalisen suorituskyvyn rajojen löytäminen.

Suorituksen teknisellä parantamisella tarkoitan sitä, että on olemassa erilaisia mielikuvaharjoittelun menetelmiä, joiden avulla urheilija voi harjoitella suorituksensa fyysistä tekniikkaa mielessään. Esimerkiksi monimutkaisten liikesarjojen opettelussa mielikuvaharjoittelulla on tärkeä sija. Huippusuorituksen tiellä olevien psyykkisten esteiden poistamisella tarkoitan sitä, että erilaisten mielessä tehtävien harjoitteiden avulla voidaan poistaa urheilijan jännitystiloja ja suorituspaineen synnyttämiä negatiivisa tunnetiloja. Tähän liittyy myös positiivinen ulottuvuus, jolloin pyritään lisäämään urheilijan itseluottamusta, voitontahtoa, keskittymistä, onnistumisen tunnetta jne. Henkisen valmennuksen menetelmillä voidaan myös tehostaa urheilijan harjoittelumotivaatiota, "positiivista ajattelua" ja luoda muuten "psyykkisiä olosuhteita" joissa ankarakin harjoittelu koetaan motivoivaksi ja mielekkääksi.

Urheilupsykologia on psykologian osa-alue, jossa pyritään selvittämään nimenomaan urheilijan käyttäytymistä ja hänen psyykkisiä toimintojaan päämääränä sellaisten menetelmien kehittäminen, joiden avulla edellä kuvattuja tavoitteita voidaan saavuttaa. Käytännössä tällaisia henkisen tai psyykkisen valmennuksen menetelmiä ovat tunneprofilointi, erilaiset rentousmenetelmät, jooga, mielikuvaharjoittelu, itsehypnoosi ja hypnoosi, nlp (neuro-lingvistic-programming), suggestopedia ja muita.

Kaikesta tästä voi tehdä ainakin seuraavat johtopäätökset. 1. Henkisen valmennuksen menetelmien päämääränä on huippusuorituksen parantaminen. Tämä on peruslähtökohta. 2. Tämä päämäärä aiheuttaa sen, että niiden suhtautumistapa urheilijaan on tekninen. Urheilijan psyyke nähdään objektina, jota tietyin menetelmin manipuloimalla voidaan muokata. 3. Näissä menetelmissä tunnistetaan se, että ihmisen kokemusmaailmaa voidaan muuttaa, mutta tämä muutos tematisoidaan suorituskyvyn parantamisen päämäärän mukaan. 4. Vaikka näissä menetelmissä osittain rikotaan dualistista käsitystä ihmisestä, ne ovat silti lähtökohdiltaan mekaanisia edellä esitetyssä mielessä. 5. Koska henkisen valmennuksen päämääränä on suorituskyvyn parantaminen, ne eivät näe ihmistä kokonaisuutena, ihmistä urheilun ulkopuolella. 6. Ne käyttävät menetelmiä, jotka alkuperäisessä muodossaan (esim. jooga) voivat olla hyvinkin syvällisiä eksistentiaalisia harjoituksia, mutta teknistävät ja rajoittavat ne palvelemaan hyvän suorituksen päämäärää. Eksistentiaalisella harjoituksella tarkoitan harjoitusta, jonka avulla ihminen pyrkii syventämään ymmärrystä itsestään, toisista ihmisistä, elämästä ja maailmasta hänen ympärillään. Tässä katsannossa urheilu on aina ihmisen eksistenssin yksi kapea osa-alue.

Keskeiset väitteeni, joita haluan tässä artikkelissa puolustaa, ovat seuraavat: Mielen harjoittamiseen liittyviä menetelmiä käytetään urheilussa kapeasti vain suorituksen parantamisen näkökulmasta näkemättä niiden laajempaa potentiaalia. Henkisen valmennuksen käsite voidaan ja tulisi laajentaa myös muuhun liikuntaan, erityisesti kaikkiin nk. kunto- ja terveysliikunnan muotoihin. Henkisen valmennuksen käsite ja siihen liittyvät päämäärät on silloin määriteltävä uudella, laajemmalla ja eksistentiaalisesti syvemmällä tavalla.

Kohti mentaalista sauvakävelyä

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaisi? Kyse ei ole mielestäni sen vaikeammasta asiasta kuin asettamalla tietoisesti kysymys siitä, miten juuri tässä liikuntamuodossa mieltä käytetään, mihin se suunnataan ja mitä tällä mielen suuntauksella etsitään. Tarkoitan "mielen suuntaamisella" yksinkertaisesti sitä, mitä harjoituksen aikana ajatellaan tai mihin keskitytään, siis mielen tai tietoisuuden tietoista käyttöä. Annan esimerkin. Kun juoksen lenkkiä metsäpolulla, voin suunnata tietoisuuteni usealla tavalla. Hyvin harvoin teen sitä tietoisesti. Useammin annan mieleni vaellella ajatuksesta toiseen. Voin kuunnella metsän ääniä, suunnitella huomista kokousta, kuunnella mielessäni soivaa laulua jne. Kaikki nämä ovat mieleni sisältöjä, joihin olen antanut tietoisuuteni spontaanisti suuntautua. Tässä ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta henkinen valmennus voisi tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että suuntaan juoksuni aikana mieleni tietoisesti johonkin valitsemaani asiaan. Asettaisin tämän mieleni sisällön niiden päämäärien joukosta, jotka olen ennalta valinnut harjoitukseni tämänkertaiseksi sisällöksi.

Tätä ajatusta on helpointa valaista esimerkin avulla. Olenkin viime aikoina kehitellyt mielessäni "mentaalin sauvakävelyn" ajatusta. Enkä vain kehitellyt mielessäni vaan kokeillut myös käytännössä pimeinä syys- ja talvi-iltoina teillä, joissa on vain vähän vastaantulijoita. Kyseessä ei siis ole pelkästään mielessä tehtävä, mentaalinen sauvakävely, vaan kävely, jossa käytämme aktiivisesti hyväksi erilaisia mielikuvia. Pitäisi ehkä puhua kävelystä mentaalisilla sauvoilla. Ajatuksenani on tämän esimerkkiliikuntamuodon avulla osoittaa, miten mielikuvia ja mielen keskittämistä erilaisiin kehon tuntemuksiin voidaan käyttää esimerkiksi avaamaan kehontietoisuutta hyvin monipuolisella tavalla. Kehontietoisuuden lisääntyminen puolestaan muuttaa koko kokemustamme siitä, miten kannamme kehoamme kaikissa arjen askareissa. Tietynlaisten mielikuvien avulla voidaan herkistää kehon rakenne- ja liiketietoisuutta ja synnyttää optimaalista liikkumisen tapaa, jolloin harjoitus saa myös terapeuttisen luonteen. Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu selkäkipujen yhteys vaurioituneeseen proprioseptiikkaan eli kehon sisäiseen aistijärjestelmään. Tätä järjestelmää ja sen kautta kehon asentoa voidaan parantaa mielikuvien avulla. Edelleen voidaan etsiä myös parempaa kehon ja mielen harmoniaa, yhteistoimintaa. Suuntaamalla mieli esimerkiksi hengitysrytmiin, voidaan tasapainottaa mielentilaa, rentoutua ja muuttaa yleensä liikuntakokemuksen kvaliteettia. Monet näistä asioista löytyvät erilasten nk. "kehoterapioiden" puolelta, mutta kunto- ja terveysliikunnassa näiden asioiden tärkeyttä ei vielä tunnisteta.

Monissa aasialaisissa liikuntaperinteissä nämä ovat keskeisiä harjoituksen päämääriä.
Kaikki tällaiset mielikuvaharjoitukset, joiden yhtenä keskeisenä tarkoituksena on kehittää kehon proprioseptistä aistijärjestelmää, ja joita löydämme monista idän liikuntaperinteistä kuten jooga, taijiquan ja yi quan, voidaan liittää myös länsimaiseen liikuntaan - vaikka sauvakävelyyn.
Aluksi on asetettava itselleen päämäärä, johon liikunnassaan haluaa pyrkiä. Tämä päämäärä voi olla hyvin yleinen, kuten yleisen vireystilan kohottaminen tai se voi olla yksityiskohtainen, kuten selkäkipujen parantaminen. Käyn seuraavassa esimerkinomaisesti läpi joitakin tällaisia päämääriä ja niihin liittyviä mielikuvia.

Pari sanaa tekniikasta

Kuvaan ensin lyhyesti "mentaalin sauvakävelyn" tekniikkaa. Teknisesti laji koostuu kahdesta toisiinsa olennaisesti kytkeytyvästä elementistä: perustekniikasta ja mielikuvien käytöstä. Perustekniikalla tarkoitan sitä, miten fyysinen liike rakennetaan. "Mentaalin sauvakävelyn" perustekniikka on hyvin helppo. Lähde kävelemään reippaasti ja ota mielikuva suhteellisen lyhyistä sauvoista, joiden avulla kävelet. Kiihdytä vauhti niin, että liikut sillä rajalla, missä kävely on juuri muuttumassa juoksuksi, mutta ei vielä ole muuttunut. Pidä askeleet suhteellisen lyhyinä. Kummatkin jalat pysyvät joustavina ja kevyesti taipuneina, eivätkä siis ojennut suoriksi. Mielikuva sauvoista määrää käsien liikkeet niin, että kädet pyörivät hieman vartalon edessä noin rinnan tai vatsan korkeudella vuoroittaista pysty-ympyrää.
Yritä etsiä kävellessäsi kehon yhtenäisyyden tunnetta.

Tätä on vaikea kuvata sanoin, mutta kyse on kokemuksesta, jossa koko keho tuntuu yhtenäiseltä eikä erillisistä osista koostuvalta. Tämä on keskeinen kokemus ja pyrkimys esimerkiksi taijita harjoitettaessa. Mielikuva sauvoista auttaa tämän koko kehon yhtenäisyyden tunteen löytämisessä. Kehon yhtenäisyyden tunnetta voi tutkia kävellessä niin, että kadottaa välillä mielestään sauvojen mielikuvan ja antaa käsiensä liikkua vapaasti, ilman sauvamielikuvan tuomaa kontrollia. Silloin kädet alkavat heilua kevyesti ylös ja alas ja voit tuntea, miten kädet aina lapaluita myöden irtaantuvat kehosta ja tekevät omia liikkeitään. Huomaa, että emme hae tässä liikkumisen tavassa mahdollisimman taloudellista tapaa kävellä vaan teemme koko kehon yhtenäistävää harjoitusta. Kun nyt taas otat mielikuvan sauvoista, huomaat miten kädet ja niiden liike yhdistyvät ylävartaloon ja sen kautta koko kehoon. Jos kiihdytät vauhtisi niin, että liike muuttuu juoksuksi, tämä ero on helpoin huomata.

On hyvä tehdä tällaista harjoitusta ainakin puolesta tunnista tuntiin, koska kokemus kehon yhtenäisyyden tunteesta on syvenevä. Koska harjoitus on kuitenkin kävelyä, sitä jaksaa tehdä pitkään ja hiljalleen kuntokin alkaa nousta. Muutaman kuukauden treenin jälkeen askel alkaa itsestään muuttua kevyeksi hölkäksi mielikuvien kuitenkaan särkymättä. Harjoitusta ei ole kuitenkaan pakko viedä juoksun suuntaan, mutta niin voi tehdä, jos siltä tuntuu. Tämä on yksi menetelmä siirtyä ikään kuin itsestään kävelystä kohti juoksua. Juoksemisen aloittamisessahan on yleensä se vaikeus, että kyseessä on eräänlainen on/off -laji. Joko juokset tai et. Ja jos juokset, se on heti monille aloittelijoille liian raskasta ja harjoitusmotivaatio katoaa nopeasti.

Ja sitten muihin mielikuviin

Yi quanissa, taijissa ja monissa muissa idän liikuntaperinteissä on rikas ja vanha mielikuvaharjoittelun perinne, jossa tunnistetaan se tosiasia, että erilaisten mielikuvien avulla voidaan radikaalisti muuttaa kehon (kehomielen) sisäistä kokemusta. Voimme hyödyntää kaikkia näitä ideoita tässä harjoituksessa. Kävelyä tai juoksua kuvataan joskus yksitoikkoiseksi harjoitukseksi. Ajattelin itsekin joskus niin, mutta olen nyt joutunut muuttamaan kantani täysin vastakkaiseksi. Kävely tai juoksu on erinomainen ja mielenkiintoinen harjoitusmuoto, ainakin jos se yhdistetään mielen harjoittamiseen mielikuvien avulla.

Harjoitus alkaa rullata joustavasti jo muutaman lenkin jälkeen tai ehkä jo ensimmäisellä kerralla. Yhden harjoituksen aikana kannattaa tutkia pääasiassa vain yhtä perusmielikuvaa, jotta se alkaisi muuttua lihaksi: muuttaa siis sisäistä kokemustamme ja vaikuttaa myös kehon rakenteeseen. Seuraavassa joitakin ideoita, joita olen kokeillut. Tämä alue on laaja ja pelkästään tässä olevien mielikuvien tutkiminen ja sisäistäminen vie pitkään.

Etenen seuraavassa niin, että asetan ensin kolme mielestäni keskeistä tällaisen harjoituksen päämäärää ja kuvaan sitten mielikuvan tai mielikuvia, joiden avulla näitä päämääriä voidaan tavoitella. Nämä mielikuvat siis yhdistetään edellä kuvattuun "mentaalin sauvakävelyn" tekniikkaan. Kävellään ikään kuin näiden mielikuvien avulla tai kanssa ja annetaan mielikuvan vapaasti muuttaa kehon asentoa ja sisäistä kokemusta.

Päämäärä I: Kehon rakennetietoisuuden ja liiketietoisuuden lisääminen ja sen kautta yleisen vireystilan kohottaminen, optimaalinen kehon työasento, yleinen kehon hyvä, tasapainoinen ja voimakkaalta tuntuva pystyasento. Kehon pystysuoran asennon tietoinen viljeleminen ja vaaliminen liittyy esimerkiksi Aleksander-tekniikkaan, jossa korostetaan erityisesti pään luontevaa asentoa selkärangan jatkeella. Spontaaniksi tottumukseksi harjoitettu kehon optimaalinen ja tietoinen pystysuora asento on vaikutuksiltaan hyvin monitahoinen ja syvällinen. Se liittyy kokemukseemme "sisäisestä voimastamme", eräänlaisesta elinvoimasta, tahdostamme, tasapainostamme, itsekontrollistamme, liikkumisvapaudestamme jne. Harjoituksen avulla voidaan myös hyvin tehokkaasti ehkäistä selkävaivoja ja jopa parantaa niitä.
Jos etsimme kehon yhtenäisyyden ja sisäisen voiman kokemusta, niin kuin teemme esimerkiksi taijissa ja yi quanissa, optimaalinen kehon rakenne on suunnilleen sama riippumatta siitä istummeko, kävelemmekö vai juoksemmeko. Ensimmäinen rakennettamme määräävä tekijä on tietoisuutemme kehon "keskilinjasta". Keskilinjalla tarkoitan kuviteltua pystysuoraa linjaa, joka kulkee päälaelta vartalon läpi, hieman selkärangan etupuolelta, jalkojen välistä kohti lattiaa.

Niinpä ensimmäinen hyvä mielikuva on sellainen, joka asettaa keskilinjamme hyvään pystysuoraan asentoon. Voimme kuvitella, että päämme riippuu ylhäältäpäin tai että kannattelemme jotakin kevyttä esinettä päälaellamme. Kehittelin tähän kävellessäni mielikuvaa valopallosta, joka liikkuu pääni yläpuolella ja ikään kuin vetää minua ylöspäin ja eteenpäin. Tällainen mielikuva, jossa kehoa ikään kuin vedetään päälaelta ylöspäin, aiheuttaa sen, että kehon asento suoristuu ja kokemus kehosta kevenee. Kun saat tuntuman keskilinjaan, voit kuunnella halutessasi tarkemmin keskilinjan liikettä ja koko kehon jousimaista tuntemusta liikkeen aikana. Yritä saada kokemus siitä, että koko keho on jokaisella askeleella avautuva ja sulkeutuva pallo. Jos juokset, tämä pallo osuu jokaisella askeleella maahan ja pomppaa siitä jälleen eteenpäin. Jos kuvittelet tämän pallon suureksi ilmapalloksi, se lisää kehon keveyden tunnetta.
On myös mahdollista ikään kuin muuttaa kokemuskentässäsi sitä paikkaa, jossa liike tapahtuu. Normaali kokemuksemme on, että juostessa tai kävellessä me liikumme, maa allamme pysyy paikallaan. Tämän kokemuksen voi kääntää päinvastaiseksi, mutta se vaatii hyvää keskittymistä. Voit kuvitella aluksi, että kävelet juoksumatolla. Yritä saada kokemus siitä, että olet itse paikallasi ja matto allasi on liikkeessä. Voit laajentaa tämän mielikuvan niin, että koet että maapallo pyörii altasi pois, itse pysyt paikallasi. Kun saat aikaan tämän kokemuksen, voit helposti keskittyä kehon oikeaan rakenteeseen liittyviin seikkoihin, koska et tavallaan itse ole liikkeessä. Voit tutkia keskilinjan liikettä, kehon jousten avautumista ja sulkeutumista, pään asentoa jne. ikään kuin olisit paikallasi. Taijissa on sanonta: "etsi hiljaisuutta liikkeessä, liikettä hiljaisuudessa". Tämä sanonta tulee hyvin konkreettisesti todeksi tämän kokemuksen myötä.

Jos harjoitus tuntuu raskaalta, voi keskittyä muuttamaan kehon kokemusta edelleen kevyemmäksi. Näin voi tehdä esimerkiksi mielikuvalla, että koko keho on tehty valosta. Valohan ei paina mitään. Olen käyttänyt ideaa, että valopallo, joka kulkee pääni päällä, ikään kuin imee itseensä koko kehoni, joka on myös valosta tehty. Näin kehoni ikään kuin kadottaa painonsa. Ja se myös tuntuu siltä.
Myös mielikuvaa sauvoista voi muutella. Jos sauvat tuntuvat liian painavilta ja konkreettisilta, voin kuvitella, että myös sauvat on tehty valonsäteistä. Valosauvat eivät paljoa paina. Nämä valosauvat voivat itse asiassa työntää sinua eteenpäin aina kun ne koskettavat maata, koska voit ajatella ne myös valosuihkuina.

Toisaalta jos haluat lisätä harjoituksen kuormitusta, voit tehdä sen myös mielikuvan avulla. Voit kuvitella, että vedät perässäsi vyöhösi kiinnitettyä ahkiota. Aluksi se voi olla tyhjä, mutta myöhemmin voit lisätä sinne mielessäsi painoja. Koko harjoitus muuttaa tämän kuvan avulla luonnettaan. Toinen mahdollisuus on kuvitella, että liikut upottavassa suossa, jolloin vastus tuntuu jaloissa.

Päämäärä II: Kehon ja mielen harmonia, tasapainoinen mieli, tyyneys, mielenrauha. Tällaisiin päämääriin pyrkiessään monet idän perinteet antavat neuvoksi hengitykseen keskittymisen. Hengitys on jotakin, joka on ikään kuin kehon ja mielen välissä ja siihen keskittymällä ne voidaan kokemuksellisesti yhdistää.
Tietoinen käveleminen tai juokseminen on aina olemista hengityksen kanssa. Jotta harjoitus, varsinkin jos se viedään vähän raskaammaksi, voi sujua, keuhkoja on tietoisesti tuuletettava hyvin. Esimerkiksi buddhalainen perinne sisältää monia tapoja keskittyä hengitykseen, joita kaikkia voidaan soveltaa myös kävelemiseen tai juoksuun. Hengitysliikkeen laskeminen on yksi tapa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi jokaisen uloshengitysliikkeen laskemista vaikkapa yhdestä kymmeneen yhä uudelleen ja uudelleen. Hengitystä voi helpommin tarkkailla, jos siihen liittyy samalla hienovarainen hengityksen kontrollointi. Raskaassa harjoituksessa se voidaan tehdä monella tavalla, joista tässä jokin esimerkki. Kyse on siis keuhkojen tehokkaasta tuulettamisesta. Se voidaan tehdä pitämällä painopiste tietoisessa ja hienovaraisesti pidennetyssä uloshengityksessä, josta tietoinen ja hienovaraisesti voimistettu sisäänhengitys tapahtuu. Sama voidaan tehdä myös päinvastoin: painopiste on hienovaraisesti sisäänhengityksessä, jossa osa ilmaa virtaa sisään nenän kautta. Uloshengitys tehdään tietoisemmin suun kautta. Kaikki nämä tavat voidaan rytmittää askelten kanssa, jolloin esimerkiksi uloshengitykseen käytetään kolme askelta jne. On haettava oma rytmi omista ominaisuuksista riippuen.

Tihentyneeseen hengitykseen liittyy luonnollisella tavalla ääni. Tähän hengityksen synnyttämään ääneen voidaan myös keskittyä tai sitä voidaan tietoisesti hienovaraisesti muuttaa. Esimerkki: anna uloshengitysvaiheessa ilmanvirran muodostaa äänne "haaaaaaaaau". "U" tarkoitta sitä, kohtaa, jossa hengitys ikään kuin itse antaa viestin, että on aika hengittää sisään. Siihen liittyy tietynlainen kiristävä tai tyhjä tunne vatsalla, joka ainakin itselläni tuli esiin, kun tätä harjoittelin.
Kun tietoisuus on näin suunnattu hengityksen tarkkailuun, mieli tyhjenee sisällöistään luonnollisella tavalla. Kokemuksena on mielen tyyneys, sisäinen harmonia. Ei tietysti heti ensimmäisellä harjoituksella, mutta hiljalleen. Ajatus on tämä: mielikuvan avulla synnytetään haluttu kehollinen kokemus, joka sitten vakiinnutetaan säännöllisen harjoituksen avulla pysyvämmäksi psykofyysiseksi tilaksi. Mielikuvalla on suuri voima "muuttua lihaksi", tulla keholliseksi kokemukseksi.

Päämäärä III: Esteettisen kokemuksen avaaminen. Tarkoitan tällä kahta asiaa. Liikkuessaan on mahdollista tietoisesti tutkia ympäristöä, kuunnella luontoa ja herkistyä sen tarjoamille esteettisille elämyksille. Mutta on myös toinen suuntaa. Kehon sisäinen kuuntelu ja kehontietoisuuden avautuminen tarjoaa myös esteettisen kokemuksen. Siinä oma keho on esteettisen kokemuksen lähtökohta. Eli voimme siis suuntautua kahteen suuntaan: ulospäin ja sisäänpäin.

Suuntautuminen ulospäin tarkoittaa tässä ulkoisen aistijärjestelmämme tietoista harjoittamista ja herkistymistä sen antamille aistimuksille. Tämä on tietysti jotakin, jota teemme luonnossa liikkuessamme spontaanistikin. Ajatuksena tässä on kuitenkin se, että sitä voidaan tehdä systemaattisesti ja aisteja tietoisesti "avaten". Tämä voi tapahtua esimerkiksi niin, että lenkkimme aluksi keskitymme näköaistimuksiimme, pyrimme näkemään luonnosta erilaisia yksityiskohtia ja asioita, joita ehkä emme aikaisemmin ole havainneet. Sitten keskitymme kuuntelemaan luonnon ääniä: tuulen suhinaa, puron solinaa, erottamaan eri lintujen lauluääniä jne. Seuraavaksi voisimme viipyä hetken tuntoaistissamme, siinä miltä tuuli tuntuu ihollamme, polku jalkapohjiemme alla. Tuulen maussakin voisi hetkeksi viivähtää. Näin herkistymme luonnon eri elementeille ja voimme syventää luontokokemuksemme laatua.
Näissä harjoituksissa kyse ei ole mielikuvien käytöstä vaan mielen tietoisesta suuntaamisesta eri kohteisiin.

Päämäärä IV: Elinvoiman hiljainen kuuntelu. Tarkoitan tällä oman kehon sisäisen tilan kuuntelua, sitä mitä edellä kuvasin kääntymiseksi sisäänpäin. Myös oma keho ja sen sisäinen avaruus voi olla myös syvä esteettisen kokemuksen lähde. Parhaiten kehonsa sisäistä tilaa voi kuunnella, kun keho ei enää liiku. Paras tapa on siis pysähtyä lenkin jälkeen paikalleen, joko seistä tai istua alas, antaa hengityksen tasaantua ja - vain olla ja kuunnella. Pidä nytkin kehon perusrakenne hyvänä: selkä pystyssä ja pää suorassa selkärangan jatkeella. Voit sulkea silmäsi, jos haluat. Keskity sitten vain kuuntelemaan kehontietoisuuttasi, joka nousee nyt esiin voimakkaana, koska keho on eräällä tapaa harjoituksesta lämmin. Voit tuntea kehon sisäisen lämmön, eräänlaisen sisäisen sykkeen. Anna mielesi pysyä ajatuksista tyhjänä ja keskity tähän tuntemukseen niin kauan kun se tuntuu miellyttävältä. Kehon sisäinen, lämmin syke, vitaalinen pulssi, tuntuu fyysisen harjoituksen jälkeen hyvin voimakkaalta, mutta vaatii mielen tietoisen suuntaamisen, että siitä voi nauttia. Kyse on kuitenkin hyvin intensiivisestä esteettisestä kokemuksesta, jota voi myös harjoituksella syventää. Tämä kokemus voi saada syvän eksistentiaalisen merkityksen, kun se nähdään elämän katsomisena läheltä.

Lopuksi

Olen luokitellut aikaisemmin liikunnan "voiton-", "terveyden-", "ilmaisun-" ja "itsen-projekteiksi". Henkinen valmennus eräänlaisena teknisenä urheilijan psyykeen kohdistuvana manipulaationa liittyy lähinnä kilpa-urheiluun, "voiton-projektiin", jossa sen päämääränä on ensi sijassa urheilijan suorituskyvyn parantaminen. Olen tässä artikkelissa tuonut esiin monia muita päämääriä ja tavoitteita, joihin henkinen tai psyykkinen valmennus voi tähdätä. Silloin henkisellä valmennuksella tarkoitetaan lähinnä mielen tietoista suuntaamista ja mielikuvien käyttöä liikuntasuorituksen aikana. Olen kuvannut tavoitteita, joiden perspektiivi on hyvin laaja. Filosofiassa voimme puhua esimerkiksi "hyvästä elämästä", kun harjoituksemme tavoitteena on vaikkapa kehontietoisuuden avaaminen, sen rakenne- ja liiketietoisuuden kasvattaminen, kehon ja mielen harmonian kokemus, luonnon ja oman kehon esteettinen kokeminen tai oman elinvoimansa hiljainen kuuntelu. Tällaisten kasvatuksellisten päämäärien eksistentiaalinen merkitys ylittää moninkertaisesti pelkän suorituskyvyn parantamiseen liittyvän harjoituksen merkityksen.

Edellä kuvatulla tavalla käsitetty "henkinen valmennus" voi olla - ja tulisi olla - osa mitä tahansa liikunnan "projektia". Ihminen tulisi liikunnassakin nähdä kokonaisuutena. Liikkuessamme emme koskaan liikuta vain kehoamme, liikutamme aina myös mieltämme. Kehoa ja mieltä ei voida erottaa jyrkästi toisistaan. Nykyaikaisessa kehollisuuden filosofiassa ja kognitiotieteessä korostetaan voimakkaasti sitä, että mitään mieltä tai tietoisuutta ei voida ajatella ilman kehoa. Ajatellaan myös, että mieli ei ole sama kuin aivot tai että tietoisuus jollain tapaa sijoittuisi aivojen alueelle. Vallalla on näkemys, että koko keho ja sen aktiivinen, liikkuva suhde maailmaan on niin tietoisuutemme, havaintojemme kuin tietommekin perusta. Urheiluvalmennus, liikuntatiede ja liikuntakasvatuskin elää pääasiassa edelleen maailmassa, jossa ihminen nähdään dualistisesti ja mekaanisesti.

Urheilun tutkijoille, urheiluvalmentajille ja muille liikuntakasvattajille suosittelenkin lämpimästi "mentaalisen sauvakävelyn" välitöntä aloittamista. Se on henkisesti kasvattavaa siinäkin mielessä, että vastaantulijoiden jo tutuiksi muuttuneet "mihinkäs ne sukset jäivät" -tyyppiset kommentit saavat nyt uuden muodon: "mihinkäs ne sauvat jäivät".

Timo Klemola, FT
Tampereen yliopisto
Liikunnan filosofian tutkimusyksikkö (TALFIT)