Share |

Asahikävely

Asahikävely on muutama vuosi sitten kehittämäni kävelytapa, sauvakävelyä ilman sauvoja. Olen ollut tästä todella innostunut, mutta aika harvassa ovat he, jotka ovat ymmärtäneet, mitä ajan tällä takaa. Kyse on kävelystä, jossa polvet joustavat ja jossa ikään kuin juostaan, mutta ei kuitenkaan juosta. Monet maratonille osallistuvat tekevät tätä tekniikkaa viimeisen kymmenen kilometriä. Mutta harva ymmärtää, että tämä voi olla oma itsenäinen harjoitustapansa, terveyskävely, jonka intensitettiä voi säätää tarkasti. Ja jos haluaa, sen voi muuttaa hiljalleen kunnon kohotessa juoksuksi. Mutta niin ei tarvitse tehdä. Mielikuvaa käytetään hyväksi tehostamaan harjoitusta: voidaan kuvitella käsiin sauvat. Erilaisten mielikuvien avulla tästä voidaan tehdä myös mentaalia harjoitusta (ks. tästä tarkemmin alla oleva artikkeli). Erityisen hienoa on tehdä asahikävelyä metsässä tai jäällä kymmenen sentin hangessa tai jopa syvemmässä. Hanki antaa kävelyyn hienon vastuksen. Tällä tekniikalla pystyy myös etenemään nopeasti metsässä painavakin reppu tai rinkka selässä, koska painopiste pysyy koko ajan samalla tasolla. Juoksulle tyypillistä hyppivää liikettä ei tapahdu.

Koulutukset 

Fysioterapia-lehdessä julkaisemani artikkeli asahi-kävelystä